Blogi on elänyt nyt hetken hiljaiseloa ja tottapuhuen se on ainakin osittain johtunut siitä, että jäin ensimmäisen postauksen julkaistuani vielä miettimään, haluanko tosiaan julkaista näin henkilökohtaisia asioita netissä. Päädyin kuitenkin jatkamaan kirjoittelua, aika anonyymejähän tässä kuitenkin ollaan. Ärsyttää se, etten ole (vielä) keksinyt, kuinka saisin blogini löytymään googlesta jollain tietyillä hakusanoilla. Tuntuisi jotenkin järkevämmältä kirjoitella, kun blogilla olisi lukijoitakin. Kukaan tuttunihan ei siis tästä blogista tiedä.
Vauvakuumekin tuossa välillä hiukan väliaikaisesti laantui, mutta nyt olen taas palannut lueskelemaan odotusblogeja. Toinen keksimäni kuumeilumuoto on selata huuto.netissä myytäviä vauvanvaatepaketteja (löytyy muuten tosi hyviä ja ihania vaatteita, ihan harmittaa, ettei ole niitä vielä mitään syytä ruveta hankkimaan;) Erityisen ihastunut olen kaikenlaisiin lindexin eläinaiheisiin (retro)bodyihin, joista ei nyt tietystikään löydy kuvaa, kun sellaista yrittää etsiä. Näitä löytyy meiltä onneksi myös töistä, joten voinpahan edes siellä pukea vauvelit ihaniin bodyihin=)
Kuumeilun laantuessa myös villanutun neulominen on vähän jäänyt, joten vielä ei oikein ole kuvia nutusta (ja hienoista uusista napeista=) laittaa, mutta laitan heti kun nuttu alkaa olla nutun näköinen. Eiköhän sitäkin tässä tule taas tehtyä iltojen pimetessä ja kylmetessä.
Aika vierähtää muuten tosi mukavasti odotusblogeja ja vauvanvaatepaketteja selaillessa ja juuri muuta ei vapaapäivinä sitten tunnu saavankaan aikaiseksi. Haaveilen lomasta, tuntuu että olisin kipeästi pidemmän sellaisen tarpeessa. Kouluakin olisi vielä se vuosi jäljellä…kaipa se jotenkin menee. Sen jälkeen on kyllä pakko pitää kunnon loma!
Eilen oli oikein tyypillinen vapaapäivä: heräsin reippaasti puolenpäivän jälkeen, surffailin netissä enkä tehnyt mitään “hyödyllistä”. Lopulta sain lähdettyä koiran kanssa pakkopullalenkille, jonka päätteeksi olin entistäkin huonommalla tuulella. Surffailin vähän lisää netissä, kunnes sain idean lähteä uimaan. Uintireissu olikin varsin virkistävä ja rentouttava, sen jälkeen loppuillan olo olikin varsin mainio.
Tällä hetkellä odottelen menkkoja, joiden pitäsi kaiken järjen mukaan alkaa hetkellä millä hyvänsä, ellei jotain todella ihmeellistä ole tapahtunut. Ovulaatiolaskurin mukaan menkkojen pitäisi alkaa 7. päivä. Onpa muuten kätevää, kun netistä löytyy nykyään kaiken maailman laskurit, ei tarvitse itse juuri pähkäillä! Toisaalta tämähän on vasta ensimmäinen oikea kierto pillereiden lopettamisen jälkeen, joten en oikeastaan voi lainkaan tietää nykyistä kierron pituutta, tai edes sitä, onko kiertoni normalisoitunut vielä lainkaan.
Kun tulin tähän koneelle ajattelin kirjoittavani, että toistaiseksi mitään sen kummempia oireita menkoista ei tunnu olevan ilmassa, mutta itse asiassa lievä alavatsakipu alkoi tuntua heti tuoliin istahdettuani. Lisäksi nyt kun asiaa tarkemmin ajattelen, niin voisihan eilisen huonon tuulenikin pistää PMS:n piikkiin;) Tosin en kyllä ainakaan aikaisemmin ole tällaiseen oireeseen huomiota kiinnittänyt ennen menkkoja.
Muutenkaan en ole juuri huomannut muutoksia olotilassani pillereiden lopettamisen jälkeen. Edelliset menkat olivat yhtä kivuttomat ja niukat kuin pillereitä syödessäni ja antoivat ehkä jopa vähemmän merkkejä itsestään ennen alkamistaan kuin pillereitä syödessäni (mikä on tietysti ihan loistavaa, nyt kun menkat eivät ehkä olekkaan enää niin kellontarkat;). Kasvoissa on kyllä ehkä havaittavissa lievästi enemmän rasvoittumista kuin ennen, mutta toisaalta itkuherkkyys on ehkä hitusen vähentynyt. Kaikki tämä on tosin niin pientä, että saattaa olla kuvitteluakin, vaikea sanoa.